Parhaat vaellusreitit Aasiassa

Parhaat vaellusreitit Aasiassa

Vaeltaminen on monelle tuttu harrastus ja se on suosittua eri puolilla maailmaa. Suomessa mahdollisuudet ovat erinomaiset jokaisena vuoden aikana, joten alkuun pääsee nopeasti ja reittejä voi olla ihan oman kodin lähellä. Kuitenkin, jossain vaiheessa haluat varmasti vaihtelua maisemiin, sillä Suomen luonto ei muutu kovin paljoa Lapin ja pääkaupunkiseudun välillä. Eroja tietysti on ja nähtävää riittää, mutta ulkomailla vaeltaminen tuo varmasti uudenlaisia seikkailuja eteen. Erityisesti Aasiassa vaeltaminen tuo suomalaisille hyvää vaihtelua ja maisemat ovat täysin erilaiset kuin kotikulmilla. Mitkä kohteet ovat siis erityisen hyviä ja mihin kannattaa suunnata ensin? Kerromme seuraavaksi mielenkiintoisista kohteista Aasiassa.

Kiina

Kiinassa voit nähdä paljon muutakin, kuin suurkaupungin menoa. Esimerkiksi Huangshan-vuoristo on yksi suosituista luontokohteista, joissa tutustua kauniisiin maisemiin. Paikka tunnetaan myös toisella nimellään Yellow Mountains ja sinne tehdään monia opastettuja retkiä, jos matkaan ei yksin halua lähteä. Vuorille pääsee mukavasti bussilla, mutta voit myös aloittaa patikoinnin jo juna-asemalta, mutta huomioi, että matka sisäänkäynnille kestää jalan useamman tunnin ajan. Vuorella sijaitsee kävelyreittien lisäksi myös hotelleja, joten matkasta voi tehdä useamman päivän mittaisen, kun välillä pääsee lepäämään. Tämä kohde ei kuitenkaan ole sopiva ihan kaikille, sillä reittien varrella on paljon portaita, jotka ovat jyrkkiä. Reittejä löytyy monia erilaisia ja osa niistä on tietenkin erittäin vaativia. Kannattaa siis varata majoitus etukäteen ja valita sopivat reitit ennen matkaan lähtemistä.

Toinen suosittu kohde Kiinassa on ehdottomasti Hua Shan. Sitä kutsutaan kukkaiseksi vuoreksi ja se on näkemisen arvoinen paikka. Valitettavasti tämä kohde on myös hieman vaikeampi kuin edellinen, sillä sinne ei järjestetä matkoja erikseen. Matka vuorelle ja vaeltaminen ovat siis oman suunnitelmallisuuden varassa. Sinun tulee siis ensin suunnata Hua Shanin kaupunkiin, jossa on jo heti paljon nähtävää. Temppelit ja puistot ovat hyvä alku matkalle. Kaupungissa on myös muutamia hotelleja, mutta jos haluat matkasta erityisen hyvän, kannattaa valita hotelli, joka sijaitsee vuoristossa. Hua Shan on myös siitä hyvä kohde, että siellä on viisi huippua, joten voit valita vain yhden tai halutessasi kaikki niistä. Kuten aiemman kohteen kanssa, myös tällä vuoristolla kiipeäminen on osittain haastavaa ja reitit kannattaa suunnitella etukäteen.

Thaimaa

Thaimaa

Thaimaa on monelle suomalaiselle ainakin osittain tuttu kohde ja se on erittäin suosittu turistien keskuudessa yleisesti. Jos haluat nähdä jotain aivan erikoista seuraavalla matkallasi, voimme suositella Umphangia. Se sijaitsee syrjässä turistikohteita ajatellen ja se on myös yksi harvemmin vierailluista paikoista. Alueella sijaitseva kylä on yleensä matkan ensimmäinen kohde, mutta se on kooltaan erittäin pieni. Siihen voi siis tutustua vain kävelleen ympäriinsä ennen varsinaisten reittien aloittamista. Vaellusreittejä löytyy alueelta paljon erilaisia ja sinun on mahdollista päästä myös opastetuille poluille mukaan. Huomioi kuitenkin, että koska tämä kohde ei ole turistien kesken kovin yleinen, voi järjestettyä toimintaa olla päivästä riippuen vähän. Nämä siis kannattaa varata etukäteen ja mukaan kannattaa ottaa oma perhe tai kaveriporukka, sillä vapaita paikkoja on varmasti tarjolla. Vaikka Umphang ei ole se suosituin kohde, ei sinun kannatta kuitenkaan sitä jättää välistä. Täällä pääset ainakin tutustumaan luontoon ja alkuperäiskansoihin rauhallisessa ympäristössä ja nähdä upeita maisemia.

Alueella sijaitseva Tee Lor Su -vesiputous on paikan suosituin kohde. Se on oikeastaan suurin vesiputous Kaakkois-Aasiassa. Umphangin kylästä vesiputoukselle on paljon matkaa, mutta se menee vaivattomasti auton kyydissä. Kyytejä menee päivittäin, joten voit valita parhaan hetken itse. Vesiputouksen ympärillä on monia altaita, joissa pääset myös uimaan ja virkistäytymään.