Wales on vähemmän puhuttu osa Britannian saaristoa, ja se sijaitsee hyvin lähellä niin suosittua turistipaikkaa eli Lontoon kaupunkia.

Wales onkin Britannian saaren lounaisosassa sijaitseva kelttien asuttama osavaltio, jonka englannin kielen murre poikkeaa sekä brittiläisten käyttämästä niin sanotusta oikeaoppisesta englannin kielestä että tietysti Yhdysvaltojen englannista. Britannian saaret saattavat joidenkin mielestä tuntua tylsältä paikalta, mutta se on vain ennakkoluulo, joka perustuu meidän vähäiseen tietouteen näistä alueista. Wales on yksi sellaisista paikoista, jossa on käytävä ainakin kerran elämässä – tai useammankin. Oman kokemuksen perusteella voin sanoa, että palaan sinne vielä ainakin yhden kerran ja vietän siellä enemmän aikaa.

Merellistä Tunnelmaa Joka Paikassa

Meikäläiselle Wales tarkoitti ensin merta ja vasta sitten jotain muuta. Saavuin sinne kuukauden ajojen jälkeen ja vasta pienessä Swansea-nimisessä kaupungissa päädyin vihdoin viimein merimaiseman luo, ja pakko on sanoa: se oli upea. Walesin etelärannikko tarjoaa loputtoman määrän mitä hienoimpia rantaviivoja, ja valkoisen hiekan täyttämät rannat saattavat olla jopa sata metriä leveitä. Rantaviivan takaa on melkein aina kallioita tai kukkuloita, ja kallioiden muodot ovat kaikkea mahdollista kuin tylsää katsottavaa: niissä näkyy valtameren voimaa ja tuulen energiaa, sillä ihan muuten vaan tällaisia kallioita ei luonnossa muodostu. Yksi Walesin etelärannikon upeimmista maisemista oli nähty paikalla nimeltään Three Cliffs Bay, ja minun täytyy tässä vaiheessa sanoa, että tätä hienompia rantamaisemia en ole vielä nähnyt.

Merellistä Tunnelmaa Joka Paikassa

Tekemistä Joka Vaeltajalle

Luonnon ystäville Wales tarjoaa rajattomasti erilaisia mahdollisuuksia tutustua monipuoliseen paikalliseen luontoon. Yksi nykyisin suosituimmista reiteistä on vuonna 2012 avattu Wales Coast Path, jota voi vaeltaa ainakin parin kuukauden aikana: sen pituus on nimittäin kokonaiset 900 mailia eli noin puolitoista tuhatta kilometriä täynnä sileitä ja aurinkoisia, mutta hyvin viileitä hiekkarantoja, meren ja tuulen muovaamia kallioita, pienempiä ja isompia metsiä sekä erilaisia vesiputouksia. Kyseinen reitti on siis aika uusi, mutta jo tällä hetkellä hyvin suosittu ja hyvin huollettu: merkintöjä löytyy matkan varrelta tarpeeksi, joten eksymisvaara on hyvin pieni, ja yöpymispaikkatarjontakin on melko laajaa, tosin itse suosin teltan kanssa vaeltamista. Silloin ei tarvitse olla riippuvainen mistään hotelleista, leirintäalueista tai maatiloista. Maatiloista muuten puheen ollen, ainakin yksi maatilavierailu kannattaa kuitenkin itselleen järjestää: juuri siellä Walesin osassa, perinteisellä maatilalla voidaan tutustua vanhaan kelttien kulttuuriin parhaiten ja nauttia vaikka vasta lypsetystä lehmän maidosta.

Tekemistä Joka Vaeltajalle

Siellä Sataa Ja Välillä Kovaakin

Walesissa sijaitsee yksi Iso-Britannian saaren merkittävimmistä kansallispuistoista nimeltään Snowdonia. Se perustettiin vuonna 1951 ja siellä Walesin luonto avautuu täysin: pienet vuoristot vaihtavat väriään ajasta riippuen, vuorten huipuissa sulava lumi laskeutuu alas kauniina vesiputouksina, eläimet ja linnut elävät täällä vapaata elämäänsä ja kaikkialla vallitsee oikea luonnon rauha. Sopivin vaelluskausi Walesissa alkaa jo toukokuun alussa ja päättyy heinäkuuhun, jos sateista ei ole paljoa kiinnostusta: Snowdonia on sateisin paikka koko Britannian saaristossa ja heinäkuun alussa sateita saattaa tulla jo koko ajan. Rohkeammat voivat vaeltaa Walesissa vaikka ympäri vuoden varautuen kuitenkin sateisiin ja välillä hyvinkin viileisiin keliolosuhteisiin.

Omasta mielestäni Wales on hyvä paikka viettää aikaa luonnon kanssa kahdestaan. Täällä voi tutustua paikalliseen kulttuuriin ja sen suhtautumiseen ympäröivään luontoon paikallisasukkaiden avulla, mutta parin kilometrin päässä pienestä kylästä koskematon luonto odottaa taas – ja mikä voi olla parempi hetki kuin luonnon kanssa kahdestaan vietetty sekunti?