Suomi on tunnettu maailmalla tuhansien järvien maana: meillä on myös paljon metsää ja luontoa suhteutettuna väkilukuun. Suomessa on käytännössä vain yhdenlainen ilmasto, mutta useita erilaisia luontotyyppejä. Etelärannikolta löytyy lehtipuista saaristoa, mm. Turun ja Sipoon seuduilta, Keski- ja Itä-Suomesta sitä kuuluisaa järvimaisemaa havupuineen ja pohjoisesta tietenkin Lapin tunturimaisemaa. Suomi on hieno maa vaeltaa, muun muassa siksi, koska maassamme vallitsevat kattavat jokamiehenoikeudet, jotka ovat olleet mukana maamme lainsäädännössä pitkään. Jokamiehenoikeuksien mukaan jokainen saa liikkua luonnossa mielensä mukaan sitä tuhoamatta, vaikka maa olisi yksityisomistuksessa. Luontoon saa myös leiriintyä tilapäisesti, siellä saa marjastaa, sienestää ja onkikalastaa, avotulen teko on kuitenkin kielletty. Käytännössä kuitenkin vaeltaja voi käyttää ruuanvalmistukseen retkikeitintä tai kertakäyttögrilliä. Kaikkialla maailmassa ei samanlaisia jokamiehenoikeuksia ole. 1970-luvulla Suomessa pohdittiin jokamiehenoikeuksien kaventamista tänne sankoin määrin omin autoin tulleiden länsisaksalaisten turistien takia, jotka tapasivat tuohon aikaan matkailla Suomessa telttamatkaillen ja asuntoautoillen. Suomen luonto on myös vaeltamiseen hyvin sopivaa pinnanmuodoiltaan. Suuressa osassa maata pinnanmuodot ovat erittäin alavia ja metsä ei ole liian tiheää, siellä mahtuu taittamaan taivalta. Myöskään vaarallisia eläimiä ei juuri ole. Ainoat Suomessa luonnonvaraisesti esiintyvät ihmistä mahdollisesti haavoittavat eläimet ovat käytännössä karhu ja susi. Sudet liikkuvat öisin ja yleensä eivät siltikään haavoita ihmistä ensisijaisesti. Karhu on kasvissyöjä ja se hyökkää yleensä vain jos sen poikaset ovat uhattuina. Suomessa vaeltamaan on myös suhteellisen helppo päästä. Lähes suurempien kaupunkien löytyy kansallispuisto (kuten esim. Nuuksio lähellä Helsinkiä), mutta välttämättä ei tarvitse edes lähteä kaupungista päästäkseen luonnon helmaan. Kaupungeissakin on lähellä luonnontilaa olevia kaupunginosia ja erä/luontopolkuja. Esimerkiksi Turussa Ruissalon alue on Turun keuhkot: siellä on peltoja, metsiä, polkuja, uimarantoja, grillipaikkoja, venelaitureita ja muita monipuolisia luonnonläheistä vapaa-ajanvieton mahdollisuuksia. Alue sijaitsee lähellä Turun keskustaa, julkisten liikenneyhteyksien varrella. Suosittujen retkikohteiden läheisyyteen Suomen valtion Metsähallitus on rakentanut laavuja, kotia, puuceitä, laitureita ja muita retkeilyä helpottavia rakennelmia. Näitä rakennelmia on joka puolella Suomea retkeilijöiden vapaasti käytettäväksi. Verkko ulottuu Lapista Uudellemaalle. Koska avotulta ei jokamiehenoikeuksien mukaan voi tehdä ilman maanomistajan lupaa, erityisesti tulentekopaikat ovat retkeilijöille ruokailun kannalta erityisen tärkeitä Edellä mainittuja kansallispuistoja on Suomessa 40 kappaletta. Ne ovat sijoittuneena tasaisesti ympäri Suomea. Vanhimmat kansallispuistoista ovat 1938 perustetut Pyhä-Luoston ja Pallas-Yllästunturin kansallispuistot Lapissa. Uusin kansallispuisto sijaitsee niin ikään Lapissa: 2017 perustettu Hossan kansallispuisto. Kansallispuistolla tarkoitetaan luonnonsuojelualuetta, jonka ensisijaisena tarkoituksena on turvata luonnon monimuotoisuutta, mutta usein niissä on myös kansallismaisemia, luonnonnähtävyyksiä ja virkistyspalveluja. Määritelmä vaihtelee hieman maittain. Tunnetuin Suomen kansallispuistoista on ehkäpä pitkäaikaisen presidenttimme Urho Kekkosen mukaan nimetty vuonna 1983 perustettu puisto. Suomen parhaat vaellusalueet löytyvät Lapin erämaasta. Siellä on reittejä joka lähtöön, joiden varrelta voi löytää koskemattomia kalavesiä ja hillasoita. Tosin olosuhteet siellä ovat melko karut. Puhelimessa ei välttämättä ole linkkiä ja asutusta ei ole lähimaillakaan, joten retkeilijän tulee olla hyvin varustautunut erämaa-alueilla liikkuessaan. Suomessa on onneksi monia kotimaisia retkeilyvarusteiden valmistaia. Näihin voidaan lukea mm. Halti, Sasta ja Kuomiokoski. Suomen ilmasto-olot tuntevat valmistajat osaavat valmistaa Suomen maastoihin hyvin sopivia tuotteita. Retkeilyvarusteiden helppo saatavuus on myös syy retkeilyn suosioon Suomessa. Erätukku sekä Partioaitta -kauppoja löytyy jokaisesta suurimmasta kaupungista. Myöskin Varusteleka ja muut verkkokaupat välittävät erilaista retkeilytavaraa, myös armeijan käytettyjä tai ylijäämiä.

Suomi – hieno maa vaeltaa

Suositus

On erittäin suositeltavaa vaeltaa Suomessa! Mikset sinäkin menisi luontoon jo ensi viikonloppuna? Mieti asiaa.