Kesä on yhä parhaimmillaan ja luonto kutsuu. Aina retkelle tai vaellukselle ei tarvitse suunnata kovinkaan kauas, sillä Suomi on täynnä upeita ulkoilumahdollisuuksia. Metsä ei Suomessa ole koskaan kaukana ja lisää ulkoilumahdollisuuksia tarjoavat vaativallekin vaeltajalle lukuisat luonnonpuistot. Luonnonpuistoja löytyy ympäri maata. Kuuluisimmat vaellusmaastot sijaitsevat suurimmaksi osaksi Lapissa, mutta luonnosta pääsee nauttimaan myös Etelä-Suomessa ja kaikkialla siitä väliltä. Ruuhka-Suomen upeat retkeilykeitaat, Evon retkeilyalue ja Nuuksion kansallispuisto, tarjoavat koettavaa kenelle tahansa.

Evo

Hämeenlinnan ja Padasjoen alueella sijaitseva Evon retkeilyalue on yksi Etelä-Suomen suurimmista metsäalueista. Retkeilyalue on perustettu vuonna 1994 ja se on pinta-alaltaan noin 47 neliökilometriä. Maastoltaan Evo on monipuolinen ja vaihteleva, sillä kyseessä on vedenjakajaseutu. Alueelta löytyy retkeilijän ihastukseksi kaunista harju-, metsä – ja järvimaisemaa. Evo loistava kohde parin päivän retkelle ja alueelta löytyy mainioita reittejä myös päivämatkaajalle. Kalavehkeet kannattaa pakata mukaan. Evolla palvelee opastuspiste, joka on avoinna kesäisin. Infosta voi kysellä esimerkiksi alueen luonnosta, reiteistä ja palveluista.

Evolla pääsee retkeilyn makuun suoraan miltä tahansa alueen pysäköintipaikalta, joilta kaikilta lähtee polkuja. Evolla kulkee useita lyhyempiä luontopolkuja, jotka sopivat hyvin esimeriksi koko perheen kuljettaviksi. Polut ovat pituudeltaan 2-4 kilometriä. Polkujen varrella oppii paljon paikan luonnosta ja historiasta. Alueella risteilee lisäksi yhteensä noin 70 kilometrin pituudelta Ilvesvaellus-reitistöä ja valittavana on eripituisia reittivaihtoehtoja. Kaikilla Ilvesvaellus-reitin laavuilla on tulentekopaikat. Pidemmällekin vaellukselle reittejä pitkin pääsee, kun jatkaa Evolta Padasjoelle pitkin Päijänne-Ilves-yhdysreittiä tai lähtee Asikkalan suuntaan Aurinko-Ilve-yhdysreittiä pitkin. Matkan varrella voi yöpyä joko laavuissa tai vuokramökeissä.

Evolla on hienot kalastusmahdollisuudet ja Niemisjärven virkistyskalastusalueella on useita heittolaitureita, joilta pääse kokeilemaan kalaonneaan. Kalastuslupa tarvitaan ja sen voi hankkia joko mobiilina, lupa-automaatista, Metsähallituksen verkkokaupasta tai aukioloaikoina Niemisjärven kioskista. Lisäksi kalastajan täytyy huolehtia siitä, että hän on maksanut valtion kalastuksenhoitomaksun. Evolla voi kalastaa myös luonnonvesissä, mutta tällöin mukana on oltava läänikohtainen kalastuslupa.

Nuuksio

Nuuksion kansallispuisto on pääkaupunkiseudun asukkaille jo tutumpi alue ja siinäkin mielessä kätevä, että paikalle pääsee myös julkisilla kulkuneuvoilla. Nuuksio sijaitsee Espoon, Kirkkonummen ja Vihdin alueella. Vaellettavaa riittää, sillä Nuuksion pinta-ala on 53 neliökilometriä. Euroopan mittakaavassa on varsin harvinaista, että näin suuri kansallispuisto sijaitsee lähellä pääkaupunkia. Nuuksio kuitenkin säilynyt rakentamattomana, sillä alue ei sovellu maanviljelyyn soiden ja kallioiden takia. Alueen ympärillä sen sijaan on tiiviitä viljelmiä ja asutusta.

Nuuksio on oiva kohde päiväretkille, sillä siellä on useita päiväseikkailuun sopivia reittejä ja lisäksi nuotio- ja grillikatoksia. Puistossa on mahdollista myös yöpyä, mutta majoitus kannattaa varata etukäteen. Tarjolla on sekä vuokramökkejä että kaksitoista maksutonta telttailualuetta.

Luonto on oiva paikka nauttimiseen ja hauskanpitoon

Vaeltajien ja retkeilijöiden osalta ongelma on siis ratkaistu, mutta mitä voisivat luonnossa tehdä ne, jotka eivät varsinaisesti innostu vaeltamisesta, mutta haluaisivat kuitenkin viettää hetken luonnon rauhassa? Lapsuuden kesistä tuttu aktiviteetti, eväsretki, toimii mainiosti myös aikuisille. Ruoka maistuu aina paremmalta ulkoilmassa ja syömisestä tekee hauskempaa jo pelkästään se, että välillä ruokailun siirtää tapahtuvaksi metsässä. Lapsiperheille telttailu voi olla kesän kohokohta ja sekä Nuuksiossa että Evolla pääsee polskimaan luonnonvesissä.

Luonnossa liikkumiseen voi innostaa myös esimerkiksi geokätköily tai se, että koiran voi ottaa mukaan nauttimaan. Suomen kesä vaatii mahdollisesti sadetakin pakkaamisen mukaan varmuuden vuoksi, mutta säiden takia ulkoilua ei kannata jättää tekemättä. Metsä tuoksuu ihanalle sateen jälkeen ja näistä lähikohteista pääsee tarvittaessa nopeasti kuivattelemaan sivistyksen pariin.