Etelä-Amerikasta puheen ollen, mieleen tulevat Andit. Andien vuoristo onkin vaellusreittejä täynnä, ja näissä vuoristoissa voi vaeltaa pohjoisesta etelään vuosikausia.

Peru on kuuluisa Machu Picchu -vaelluksestaan, jonka päätepisteenä on vanha inkojen kaupunki, mutta paikka on tullut jo niin suosituksi, että vaelluksesta ei voi olla puhettakaan: se on enemmän niin sanotun pakollisen ohjelman suorittamista, ja tällaiseenko halutaan uhrata kokonainen loma? Tuskinpa. Sen sijaan, Perun naapurimaa Bolivia, jonka Chile on Tyynenmeren sodan seurauksena sulkenut sisämaavaltioksi, on oiva tapa tutustua niin Andeihin kuin Etelä-Amerikan pohjoisosan luontonähtävyyksiin.

Bolivia: Kehittynyt Kehitysmaa

Boliviasta matkailijalle voi syntyä hyvin ristiriitainen mielipide. Välillä tuntuu siltä, että kaikki on hyvin kehittynyttä ja toimivaa, tosin yleistilanne on huonompi kuin missä tahansa Euroopan maassa, ja välillä tuntuu taas siltä, että juuri Boliviassa voidaan nähdä koskemattomia luonnon ihmeitä ja tutustua Etelä-Amerikan alkuperäiskansojen kulttuuriin. Se, mistä kannattaa oikeasti huolehtia etukäteen, on rokotukset: Boliviassa voidaan sairastaa vaikka mitä, varsinkin kun lähdetään viidakkoon. Tämän päivän tutustumiskohteena on kuitenkin turvallisempi ympäristö: Bolivian kansallispuisto nimeltään Cordillero de Apolobamba.

Bolivia: Kehittynyt Kehitysmaa

Bolivia on korkeahuippuisin maa koko Etelä-Amerikassa, ja siellä sijaitsevat vuorten huiput suovat lukemattomia vaellusmahdollisuuksia kaikille halukkaille. Korkein huippu on nimeltään Chaupi Orco, joka kohoaa yli kuuden kilometrin korkeuteen meren pinnasta ja jossa voi oikeasti tutustua vuoristotautiin. Tässä vielä mainittakoon, että suurin osa matkavakuutuksista ei kata korkeammalla kuin 4500 metrin korkeudessa matkailijoille sattuneita tapaturmia, mikä kannattaa muistaa ennen kuin retkelle lähtee.

Kymmenen Päivän Vaellus Vai Koko Elämän Seikkailu?

Itse asiassa, Bolivian Cordillera Apolobamba -kansallispuistossa tapahtuvia vaelluksia voi suunnitella sopivan pituisiksi aivan itse. Reitin pituus on noin 110 kilometriä ja sen voi tehdä niin pohjoisesta etelään kuin etelästä pohjoiseenkin, tosin aloitus pohjoisessa palkitaan: kun vaellus aloitetaan Pelechuco-nimisessä kylässä ja päätetään se Charanzanissa, siellä voidaan käydä huuhtomassa retken aikana iholle muodostunut hiki ja pöly mahtavissa kuumissa lähteissä.

Kymmenen Päivän Vaellus Vai Koko Elämän Seikkailu?

Vaellusreitti kulkee koko ajan hyvin korkealla vuoristoissa, keskimäärin neljän tuhannen metrin korkeudella. Elimistölle täytyy antaa hyvin aikaa sopeutua hapen puutteeseen ja olla kärsivällinen sekä muistaa juoda tarpeeksi vettä: vaikka siltä ei välttämättä tunnukaan, kun ympärillä on pilvistä ja viileää, elimistö kiittää riittävästä veden juonnista vielä useamman kerran matkan aikana – ja onneksi koko kansallispuisto on täynnä puhtaita lähteitä ja puroja. Korkein paikka koko reitillä on Sunchulli Pass, joka ulottuu 5100 metrin korkeuteen ja hyvällä säällä siellä nähdään täysin uskomattomia maisemia: lumen peittämät vuorten huiput ja sademetsää ympärillä, kirkkaita pikkujokia ja pieniä järviä… Näin korkealle kiipeäminen on tämän näkymän arvoista. Turha on kuitenkin siitä kertoa, sillä mikään sana ei pysty kuvaamaan alueen kauneutta – sinne kannattaa vain ottaa ja lähteä. Käytännön asioista mainittakoon, että kaikki tarpeellinen kannattaa tuoda La Paz -kaupungista, sillä Pelechucossa myydään vain vähän vaellusretkelle sopivaa ruokaa ja varustusta. Reitillä pysyminen vaatii hyviä suunnistustaitoja eikä reitin varrelta löydy mitään maastomerkintöjä – ja navigaattori tulee todennäköisesti näissä korkeuksissa pettämään, joten kartta ja kompassi avuksi. Matkan aikana kuljetaan pari pikkukylää läpi, ja jos sattuu olemaan hyvä onni, niissä voidaan tutustua paikallisiin vuoristoissa asuviin kansanlääkäreihin: Kallawaya-kansaan. Heistä puhutaan, että he käyttivät penisilliiniä jo tuhat vuotta sitten ja heidän lääkintätaidot ovat paljon kehittyneempiä verrattuna siihen, mitä nykyaikaisista sairaaloistamme löytyy – ja kaiken lisäksi luonnollisia. Boliviassa pitää olla varovainen, sillä tämä maa ei ole rantalomailijalle eikä valkokaulusmatkailijalle sopiva paikka: täällä luonnon kanssa täytyy pärjätä kahdestaan ilman vakuutuksia, älypuhelimia, urheilukelloja ja muita nykyelämän attribuutteja, joita olemme tottuneet käyttämään arkielämässämme. Vaeltaminen Boliviassa on oikea irtautuminen arjesta, sillä vaikka kuinka kovasti haluaisikin palata arkirutiiniin kesken kaiken, vuoristo rauhoittaa tämän halun ja matka jatkuu. Matka jatkuu…